Lämpimän veden kulutus kuriin
Asuinrakennuksissa kuluu lämpimään käyttöveteen koko vuotuisesta lämmitysenergian kulutuksesta liki kolmannes. Siksi erityisesti lämpimän veden kulutukseen kannattaa kiinnittää huomiota.

Käyttötottumukset, koneet ja kalusteet kuntoon

Lämpimän veden kulutusta voi vähentää ottamalla pikainen suihku ja sulkemalla suihkussa hana saippuoinnin ajaksi. Ammekylpyjä kannattaa välttää ja hampaita pestessä ottaa suun huuhteluvesi mukiin. Yleisesti ottaen - älä juoksuta vettä turhaan.

Pyykin- ja astianpesukoneet ovat nykyään pihejä vedenkäyttäjiä. Kannattaa kuitenkin pestä astioita ja pyykkiä aina täysinä koneellisina ja käyttää säästö- ja vajaatäyttöohjelmia.

Vesikalusteiden vuotojen tai vikojen vuoksi syntyy sekä turhaa veden kulutusta että turhia kustannuksia - jopa tuhansia euroja vuodessa. Korjauta vuotavat hanat tai WC heti.

Ikaalisten Kiinteistökonsultit Oy:ssä on kulutusta seurattu jo monen taloyhtiön osalta 1990 -luvulta saakka. Kiinteistön huoltomies ilmoittaa kuukausittain mm. vedenkulutusluvut. Eniten vettä kuluttavat ja hälytysrajan ylittävät kiinteistöt otetaan erityistarkkailuun.

Veden kulutuksen muutoksia ja syitä analysoidaan vertaamalla tuloksia aiempiin vuosiin sekä jo toteutettuihin toimiin. Onko vika vesikalusteissa; pitäisikö hanat uusia tai kunnostaa. Onko putkistossa piileviä vuotoja?

Kalusteiden kunnostaminen ja uusiminen ehkäisevät myöhemmin tarvittavia korjauskäyntejä sekä mahdollisten kosteusvaurioiden syntymistä.

Aktiivinen kiinteistönhoitaja voi vaikuttaa suuresti kulutukseen

Vedenkulutuksen muutoksiin aktiivisesti reagoimalla voidaan taloyhtiöissä estää sekä energialaskun kasvua että mahdollisia kosteus- ja rakennevaurioita. Aktiivinen ja ammattitaitoinen kiinteistönhoitaja on tässä avainasemassa.

Asuntojen määräaikaistarkastukset nopeuttavat rikkoutuneiden vesikalusteiden korjaamista ja uusimista. Kun vesikalusteiden ikä lähenee 15 vuotta, kannattaa niiden kunto tarkastaa perusteellisesti.

Veden paineen tarkastus sekä säätö vähentävät turhaa kulutusta. Käyttöveden tulojohtoon vesimittarin jälkeen asennettava paineentasausventtiili auttaa säätämään paineen sopivaksi. Huoneistoissa helppokäyttöinen virtaamamittari kertoo nopeasti ja edullisesti esimerkiksi suihkuveden virtausmäärän.

 

07.03.2012 klo 07:32